Vietä iltapäivä Korfun kaupungissa ja ikimuistoinen ilta maalla ja merellä. Tutustu Korfun kaupunkiin kävelykierroksella paikallisoppaan johdolla, ja lähde sitten veneretkelle lahden ympäri. Takaisin maalla nautit perinteisen illallisen vanhassa kaupungissa. Eleni, yksi paikallisoppaistamme, kertoo: "Koska ottomaanit eivät koskaan valloittaneet Korfua, ja Venetsia hallitsi meitä neljä vuosisataa, kehityskulku oli hyvin erilainen kuin muilla Kreikan saarilla. Itse asiassa juuri venetsialaisten linnoitusten lujuus esti ottomaanien tulon."
Aloitat matkasi pääkaupungin kapeilla mukulakivikaduilla ja ohitat vanhan linnan vallit. Saat kuulla oppaaltasi paljon tietoa erikoisista nähtävyyksistä. Eleni sanoo: "Korfu on ollut pitkään strategisesti tärkeä, sillä se vartioi Joonianmeren ja Adrianmeren välistä reittiä. Vuosisatojen aikana saari on ollut roomalaisten, bysanttilaisten, venetsialaisten, goottien ja viime aikoina englantilaisten ja ranskalaisten käsissä. Heidän vaikutuksensa näkyvät kaikkialla saarella, mutta erityisesti Korfun kaupungissa."
Kierroksen jälkeen pääset auringonlaskuristeilylle Vidos-saaren ympäri. Istu kannella ja katsele, kuinka heijastukset tanssivat vedessä, kun alus seilaa takaisin satamaan. Retken päätteeksi nautit perinteisen kreikkalaisen illallisen. Michalis, vanhankaupungin sydämessä sijaitsevan tavernan omistaja, odottaa innolla, että pääsee toivottamaan sinut tervetulleeksi.